
Kaikenlaista käsityötä nelikymppiseltä kuuden lapsen äidiltä

Blogiinin on viimeisten parin kuukauden ajan lähestulkoon päivittäin päädytty hakusanalla domino-lapaset, vaikkei sellaisia ole blogissani tiettävästi ollut ennen tätä päivää. Teinpä samantien jonkinlaisen ohjeen domino-lapasiin, sillä en itse löytänyt näihin mitään valmista ohjetta. Lankana käytin omissa lapasissani Novita Nallea. Lankaa kului 76 g. Lapaset on tehty minun käteeni sopiviksi eli melko suuriksi: leveys 10,5 cm ja korkeus 27,5 cm. Ohje perusdominoneliön neulomiseen löytyy esim täältä. Näissä lapasissa aloitussilmukoita on 37/neliö, ja värinvaihto on tehty, kun silmukoita oli jäljellä 17. Jos haluat tehdä pienemmät lapaset, vähennä silmukoita perusneliöstä, kuitenkin niin, että silmukkamäärä on pariton.
Ja nyt siis "yleisön pyynnöstä" domino-lapaset:
1. Neulo kaksi perusneliötä:

2. Neulo kolmas neliö kahden ensimmäisen alle:

3. Neulo neljäs neliö vastaavasti kahden ensimmäisen neliön toiselle puolelle:

4. Seuraava neliö tulee edellisten neliöiden väliin jääneeseen kolmioon:

5. Toiselle puolelle tehdään samanlainen neliö, mutta jätetään 7 s peukalonreikä eli poimi 29 s, luo 7 s, hyppää 7 s yli, poimi 1 s.

6. Seuraavaksi tehdään taas neliöt edellisten neliöiden väliin jääneisiin koloihin:

7. Sitten täytetään viimeiset kolot kolmioilla:

8. Nyt onkin vuorossa jo peukalo. Poimi peukaloaukon reunasta 18 s nurin, jaa silmukat kolmelle puikolle, 6 s/puikko. Neulo suljettuna neuleena aina oikein neuletta (joka toinen kerros oikein, joka toinen nurin) kunnes peukalo on lähes peukalosi mittainen. Kuvan lapasessa on peukaloon neulottu 24 krs. Kavenna joka puikon lopussa 2 s yhteen, joko oikein tai nurin, riippuen siitä kummalla kerroksella olet, niin kauan, että jäljellä on 6 s. Katkaise lanka ja vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä.

9. Nyt tarvitseekin sitten enää vain päätellä langat, ommella kärki umpeen ja tehdä toiseenkin käteen lapanen, ja valmista tuli:

Jos ohjeessa on jotakin huomautettavaa tai kysyttävää, jätä kommentti.
|
|
Sinulla on kivat sivut ja paljon kaikkea taidolla tehtyä.
Olet onnistunut ihan itse tekemään siis saman ohjeen, jota siellä myytiin, Kiitos, minullekin tämä tulee tarpeeseen sillä olen onnistunut hukkaamaan ohjeen tänä syksynä ja en ole tehnyt sillä kun nuo yhdet lapaset
http://www.taitoep.net/kasityomyymala-rustoopuori/verkkokauppa/
Löytyy se ostamani ohje.
Tällä hetkellä on puikoilla peukkuja vaille valmiit sen ostamani ohjeen mukaiset dominot. Olen muistanut lapasohjeen hyvin. Ainoastaan loppukolmioiden päättelyt olen tehnyt erilailla kun ohjeessa.
Ohjeeni mukaan, lapasen alkuneliön jälkeen luontireunasta poimitaan seuraavan neliön aloitussilmukat. Sitten loppu meneekin käytännössä samalla lailla.
Eihän tuossa tosiaan niin kovin monia mahdollisuuksia ole kuinka se lähtee liikkeelle. Sinä löysit sen toisen.
Minulta on kysytty paljon tuota lapasen ohjetta. Saanko linkittää tänne sinun ohjeeseesi? Joku enkun kielinenkin oli blogistaniassa, mutta en sitä enään löydä.