Maisemakuvaa:

 

ja lähikuvaa:

 

Jälleen kerran siis Cookie A:n kirjan ohjeella sukat, lankana on Shibuiknits Sock.  Joskus mallineule on niin mukaansa tempaava, että tekee mieli vain jatkaa ja jatkaa, ja tulee haikea olo, kun on pakko lopettaa sen neulominen.  Näissä sukissa varsien mallineule on juuri tuollainen.  Toista vartta neuloessani en olisi halunnut millään lopettaa mallineuleen neulomista ja mietin, että jos tekisin pari mallikertaa enemmän tai edes yhden enemmän kuin ensimmäisessä sukassa, niin huomaisiko kukaan.  Mutta tein sitten kuitenkin samanverran vartta molempiin, sillä vaikkei kukaan muu huomaisikaan, niin minä tietäisin.  Yleensähän mallineuleet kuitenkin tuppaavat olemaan sellaisia, että niihin ehtii kyllästyä ennen kuin neule on valmis, ja tuntuu, että aina kun neuletta mittaa, niin aina vielä vaan puuttuu vielä sentti ja valmista ei meinaa millään tulla.  Joten tämä mallineule oli kiva poikkeus.

 

Kun olin matkalla rannalle kuvaamaan sukkia, näin matkan varrella tällaisen kukan, jota en ole ennen täällä nähnyt, ja jota en tunnistanut.  Tietääkö kukaan, mikä tämä on?