Ohje tähän huiviin löytyy knittingdaily.com.  Huivin esittelyssä kerrotaan, että alkuperäinen huivi löytyy  jostakin museosta ja ohje on tuon museossa olevan huivin perusteella kirjoitettu.  Tätä huivia neuloessani minulle tuli sellainen tunne, että se, joka on alkuperäisen huivin tehnyt, on ottanut pari jämäkerää ja alkanut vain neulomaan ilman mitään sen suurempaa etukäteissuunnitelmaa.  Enkä tarkoita tätä pahalla; päinvastoin, huivihan on hyvin kaunis.  Mutta jos minä ottaisin pari jämäkerää, ja alkaisin neuloa kolmiohuivia tuosta noin vain, niin lopputulos voisi hyvinkin olla jotain tällaista.  Tämä on siis hyvin minun näköiseni huivi.  Tätä voisi jopa joskus käyttääkin.  Lankana käytin Tekstiiliteollisuuden Kamenaa.  Ohjeeseen tein pienen muutoksen.  Ohjeessa oli reunaan tehty vain ketjusilmukkakaaria, minä lisäsin kaariin kiinteitä silmukoita ja nyppylöitä, vai nirkkoko niiden nimi nyt oli.  Tein aluksi myös ohjeessa mainitun ainaoikein reunan ylös, mutta se ei näyttänyt hyvältä, joten purin sen.