Joulukalenterivaihtoon kanssani osallistuville tiedoksi, että kaikki paketit ovat valmiina ja vien ne tänään postilaatikkoon.  Toivottavasti tulevat postin lakkoiluista huolimatta ennen joulukuuta perille.  Jos paketti ei jostain syystä tule, tai näyttää siltä, että saat väärän paketin tai väärän määrän paketteja, ota yhteyttä!

Nyt kun joulukalenterineuleet ovat valmiit, voin paneutua hieman Sytyckiinkin.  Minähän olen siis siinä tekemässä discoa koossa 1:12 ja tarkoituksena neuloa discovaatteet nukelle.  Sain aikoinaan 12-vuotissyntymäpäivälahjaksi pienen akvaarion.  Nyt siinä ei ole enää moneen vuoteen ollut kaloja, joten kävin kaivelemassa sen esiin vintiltä.  Maalasin sen ulkopuolelta valkoiseksi ja laitoin hieman led-valonauhaa.  Discon rakentaminen on siis aloitettu:

Joulukalenterineuleiden jäljiltä on kuitenkin vasemman käden keskisormi täynnä pieniä reikiä, joten täytyy hieman parannella sitä ensin, ennen kuin alan neulomaan Sytyck-neuleita.